Pasianssi

Solitaire on yleisnimi yhden pelaajan korttipeleille, joissa pakka asetellaan tiettyjen sääntöjen mukaan ja lopputulos riippuu korttien järjestyksen, logiikan ja kärsivällisyyden yhdistelmästä. Nykyään sana liitetään usein tietokoneella pelattavaan Klondikeen, mutta Solitaire-perinne on paljon laajempi ja vanhempi: siihen kuuluu kymmeniä pelejä, joissa sattuman, strategian ja vaikeuden osuus vaihtelee.

Pelin historia

Korttipelien juuret ja ensimmäiset muodot

Solitaire-pelien tarkkaa syntyajankohtaa ei tunneta, sillä varhaiset korttiharrastukset elivät pitkään suullisessa ja kodin piirissä säilyneessä perinteessä. Korttien asetteluun perustuvat pelit syntyivät siellä, missä pelikortit olivat jo yleisiä, mutta tavalliseen peliin ei aina ollut vastapelaajia. Yksi pelaaja saattoi käyttää pakkaa järjestyksen, tarkkaavaisuuden ja laskemisen tehtävänä: kortteja siirrettiin maiden, arvojen, värien tai erityisten kaavojen mukaan, ja onnistuminen riippui siitä, saatiinko kaoottinen jako muutettua ennalta määrättyyn muotoon.

Eurooppalaisessa kulttuurissa Solitaire-pelit tulivat näkyvämmiksi 1700- ja 1800-luvuilla. Niitä ei pidetty vain peleinä, vaan myös rauhallisena ajanvietteenä kotiin, salonkiin tai pitkään iltaan. Eri maissa vakiintuivat eri nimet: ranskalaisessa perinteessä käytettiin sanaa patience, joka korostaa kärsivällisyyttä, kun taas englannin solitaire tarkoitti yksin pelattavaa peliä.

Varhaiset Solitaire-pelit olivat monimuotoisia. Osa muistutti pulmia, joissa lähes kaikki tieto oli näkyvillä ja pelaaja laski toimintojen järjestystä. Toiset riippuivat enemmän sattumasta: osa korteista jäi pakkaan, ja pelin myöhempi kulku selvisi vasta uusien kääntöjen jälkeen. Siksi Solitaire on aina ollut pelin ja tehtävän välissä. Siinä on satunnainen jako, mutta myös valintoja, jotka voivat parantaa asemaa tai päinvastoin viedä sen umpikujaan.

Solitaire arjessa ja kulttuurissa

1800-luvulla Solitaire vakiintui yhdeksi kätevimmistä korttiajanvietteistä. Se ei vaadi seuraa, panoksista sopimista, joukkueiden muodostamista eikä nopeaa tempoa. Pöytä, pakka ja sääntöjen tuntemus riittävät. Tämä helppous teki Solitaire-peleistä suosittuja niiden keskuudessa, jotka halusivat täyttää tauon, rauhoittua, testata keskittymistä tai vain viettää aikaa ilman ulkopuolista hälyä.

Solitaire sai myös symbolisen merkityksen. Kirjallisuudessa ja arkikulttuurissa korttien asettelu yhdistettiin usein odottamiseen, pohdintaan ja yritykseen nähdä sattumassa järjestystä. Joskus Solitaire miellettiin melkein ennustamiseksi, vaikka pelisäännöt ja ennustavat käytännöt eivät ole sama asia. Tämä kaksijakoisuus auttoi lajia säilymään: joillekin se oli viihdettä, toisille keskittymisen tapa ja toisille tuttu rituaali, joka ei vaatinut keskustelukumppania.

Ajan myötä syntyi vakiintuneita Solitaire-pelien perheitä. Klondike perustuu pelialueeseen, pakkaan ja peruspinoihin; FreeCell tekee lähes kaiken tiedon näkyväksi ja muuttaa pelin loogiseksi tehtäväksi; Spider Solitaire vaatii pitkien sarjojen rakentamista työalueella; Pyramid perustuu tietyn summan muodostavien korttiparien poistamiseen. Näillä peleillä on erilaiset säännöt, mutta niitä yhdistää yksi ajatus: pelaaja vähentää vähitellen alkujaon kaaosta ja yrittää saada pakan selkeään rakenteeseen.

Siirtyminen digitaaliseen aikaan

Solitaire-pelit saivat todellisen massasuosion henkilökohtaisten tietokoneiden yleistyessä. Korttipeli, joka ennen piti asetella käsin, sopi erinomaisesti näytölle: ohjelma sekoitti pakan, valvoi sallittuja siirtoja, antoi aloittaa uuden pelin nopeasti eikä vienyt tilaa pöydältä. Tämä muutti pelaamistapaa. Solitaire ei ollut enää vain kotona fyysisillä korteilla tehtävä ajanviete, vaan lyhyt digitaalinen tauko, joka oli saatavilla milloin tahansa.

Erityinen rooli oli suosittuihin käyttöjärjestelmiin sisältyneillä versioilla. Monille käyttäjille tietokoneen Klondike oli ensimmäinen kosketus Solitaireen. Se oli yksinkertainen, ymmärrettävä ja aina käden ulottuvilla. Pelaajat avasivat sen muutamaksi minuutiksi, mutta oppivat vähitellen strategiaa: milloin kortteja kannattaa kääntää, milloin sarake vapauttaa, milloin kortti siirtää peruspinoon ja miksi hätäinen siirto voi estää pelin myöhemmän etenemisen.

Tietokoneversiot muuttivat myös suhtautumista virheisiin. Fyysisessä pelissä pelaaja saattoi unohtaa siirtojen järjestyksen tai sotkea asettelun vahingossa, kun taas digitaalinen Solitaire mahdollisti siirtojen perumisen, pelien tallentamisen, vaikeustason valinnan ja tulosten vertailun. Näin lajityyppi lähestyi pulmaa: tuttukin asettelu voitiin nähdä tehtävänä, jonka voi ratkaista siistimmin, nopeammin tai vähemmillä turhilla toimilla.

Nykyään Solitaire-pelejä on selaimissa, mobiilisovelluksissa ja klassisissa korttisarjoissa. Ne ovat säilyttäneet tärkeimmän etunsa: peli ei tarvitse vastustajia ja sopii helposti lyhyeen taukoon, mutta voi silti olla tarkkaavaiselle pelaajalle riittävän syvä. Eri muunnelmat tarjoavat erilaisia tasapainoja sattuman ja strategian välillä, joten Solitaire ei ole yksi peli vaan kokonainen korttitehtävien lajityyppi. Tässä lajissa sääntöjä on helppo muuttaa, mutta perustaa on vaikea muuttaa: pelaaja työskentelee rajallisella siirtovalikoimalla, avaa mahdollisuuksia vähitellen ja etsii hetkeä, jolloin hajallaan olevat kortit alkavat muodostaa järjestelmän. Siksi Solitaire pysyy ymmärrettävänä, vaikka aikakaudet, laitteet ja pelitavat muuttuvat.

Solitaire on selvinnyt aikakausien muutoksista, koska sen perusajatus on yksinkertainen ja kestävä: satunnaisesta jaosta on rakennettava vähitellen järjestys. Juuri tämä tekee lajista aloittelijalle selkeän ja yhä kiinnostavan niille, jotka palaavat siihen vuosien ajan.

Klondiken säännöt

Klondike on Solitaire-pelien tunnetuin muunnelma, ja sitä kutsutaan usein yksinkertaisesti nimellä «Solitaire». Sitä pelataan yhdellä tavallisella 52 kortin pakalla ilman jokereita. Pelin tavoitteena on siirtää kaikki kortit neljään peruspinoon maittain, alkaen ässistä ja päättyen kuninkaisiin. Jokainen peruspino rakennetaan erikseen: hertat hertoille, padat padoille, ruudut ruuduille ja ristit risteille.

Pelin alussa kortit jaetaan seitsemään työpylvääseen. Ensimmäisessä sarakkeessa on yksi avoin kortti, toisessa yksi kuvapuoli alaspäin oleva ja yksi avoin kortti, kolmannessa kaksi suljettua ja yksi avoin kortti, ja näin seitsemänteen sarakkeeseen asti. Loput kortit muodostavat pakan. Pakasta pelaaja kääntää kortteja poistopinoon: joissakin versioissa yhden kerrallaan, toisissa kolme kerrallaan. Juuri tämä kääntötapa vaikuttaa voimakkaasti pelin vaikeuteen.

Työalueella kortteja siirretään laskevassa arvojärjestyksessä ja vuorotellen väriä vaihtaen. Esimerkiksi punaisen yhdeksikön voi asettaa mustan kympin päälle, ja mustan kuningattaren punaisen kuninkaan päälle. Maalla ei ole työalueella merkitystä; vain arvo ja väri ratkaisevat. Jos sarakkeen ylimmän avoimen kortin päällä on sopiva sarja, sen voi siirtää kokonaisena järjestyksen säilyttäen.

Kun sarakkeen suljettu kortti tulee ylimmäksi, se on käännettävä. Tämä on yksi tärkeimmistä tavoista edetä pelissä: mitä useammat piilossa olevat kortit tulevat saataville, sitä enemmän vaihtoehtoja syntyy myöhempiin siirtoihin. Jos sarake tyhjenee kokonaan, tyhjälle paikalle saa asettaa vain kuninkaan tai kuninkaalla alkavan sarjan. Siksi tyhjä sarake on arvokas, mutta sitä on käytettävä harkiten.

Peruspinot täytetään nousevassa järjestyksessä. Ensin asetetaan ässät, sitten kakkoset, kolmoset ja saman maan seuraavat kortit. Korttien siirtäminen peruspinoihin vie voittoa lähemmäs, mutta sitä ei aina kannata tehdä heti. Joskus korttia tarvitaan vielä työalueella tukena vastakkaisen väriselle kortille. Jos se poistetaan liian aikaisin, tärkeä välisiirto voi kadota.

Pakkaa käytetään työalueelta puuttuvien korttien etsimiseen. Yhden kortin kääntömuunnelmassa pelaaja näkee enemmän mahdollisuuksia ja voi palata tarvittavaan korttiin useammin. Kolmen kortin kääntömuunnelmassa pääsyjärjestys on monimutkaisempi: kortti voi olla näkyvissä, mutta väliaikaisesti saavuttamattomissa, kun sen päällä on muita poistopinon kortteja. Siksi peli vaatii ilmeisen siirron löytämisen lisäksi myös pakan tulevan kierron ymmärtämistä.

Peli voitetaan, kun kaikki kortit on siirretty peruspinoihin. Häviö ei yleensä ole muodollinen vaan käytännöllinen: pelaaja päätyy asemaan, jossa uusia kortteja ei voi avata, saraketta ei voi vapauttaa eikä pakasta saada tarvittavaa siirtoa. Digitaalisissa versioissa voi perua osan toimista, aloittaa uuden jaon tai muuttaa korttien kääntötapaa.

Vinkkejä ja tekniikoita Klondikeen

Tärkein neuvo Klondikeen on avata ensin piilossa olevia kortteja, ei vain tehdä kaikkia mahdollisia siirtoja järjestyksessä. Avoin kortti antaa tietoa ja uusia vaihtoehtoja, kun taas suljettu kortti pysyy esteenä. Jos valittavana on kortin siirtäminen poistopinosta tai siirto, joka paljastaa kortin sarakkeessa, jälkimmäinen on usein hyödyllisempi. Mitä aikaisemmin syvä sarake avautuu, sitä helpompi peliä on hallita.

Sarakkeiden vapauttaminen on erityisen tärkeää, mutta tyhjän sarakkeen ei pidä jäädä hyödyttömäksi. Sinne voi asettaa vain kuninkaan, joten ennen sarakkeen tyhjentämistä kannattaa tarkistaa, onko käytettävissä kuningas tai kuninkaalla alkava sarja. Jos tällaista siirtoa ei ole, tyhjä paikka ei vielä auta. Jos kuningas taas on saatavilla, uusi sarake voi avata pitkän uudelleenjärjestelyjen ketjun ja pääsyn useisiin suljettuihin kortteihin.

Älä kiirehdi siirtämään kaikkia kortteja peruspinoihin. Ässät ja kakkoset voi yleensä poistaa turvallisesti, mutta keskiarvoisia kortteja tarvitaan joskus työalueella. Esimerkiksi punainen kuutonen voi olla tarpeen mustalle vitoselle, joka peittää tärkeän kortin. Ennen kuin siirrät kortin peruspinoon, on hyödyllistä tarkistaa, muuttuuko kenttä sen jälkeen vähemmän joustavaksi.

Kolmen kortin kääntömuunnelmassa on tärkeää muistaa pakan järjestystä. Koko pakkaa ei tarvitse opetella ulkoa, mutta on hyödyllistä huomata, mitkä kortit ilmestyvät yhdessä ja mikä niistä tulee saataville seuraavan kierroksen jälkeen. Joskus oikea siirto on olla ottamatta korttia poistopinosta heti: jos se jää paikalleen, seuraava kierto voi tuoda edullisemman yhdistelmän.

Älä pyri luomaan pitkiä sarjoja pelkän järjestyksen vuoksi. Kauniisti rakennettu rivi voi olla hyödytön, jos se tukkii sarakkeen eikä auta avaamaan uusia kortteja. Hyvä sarja Klondikessa vapauttaa tilaa, siirtää kuninkaan tyhjään sarakkeeseen tai paljastaa piilokortin. Jokainen siirto kannattaa arvioida sen perusteella, mitä se tarjoaa muutaman seuraavan askeleen jälkeen.

On hyödyllistä seurata myös värien tasapainoa. Jos kentältä puuttuu tarvittavan arvoisia mustia kortteja, niiden varassa olevat punaiset kortit voivat jäädä pitkäksi aikaa jumiin. Joskus on parempi säilyttää vaihtoehtoinen tuki eikä siirtää ainoaa sopivaa korttia muualle. Tämä lähestymistapa on erityisen tärkeä pelin keskivaiheessa, kun osa peruspinoista jo kasvaa mutta työalue ei ole vielä purkautunut.

Toinen tekniikka on työskennellä raskaimpien sarakkeiden kanssa. Mitä enemmän suljettuja kortteja sarakkeessa on, sitä korkeampi sen prioriteetti on. Yhden kortin avaaminen pitkässä sarakkeessa on usein tärkeämpää kuin useat pienet uudelleenjärjestelyt lyhyissä sarakkeissa. Jos siirto ei paljasta korttia, vapauta tilaa tai vie peruspinoa eteenpäin ilman riskiä, kannattaa etsiä hyödyllisempää vaihtoehtoa.

Klondike yhdistää jaon sattuman huolelliseen suunnitteluun, joten jokaisen pelin ei tarvitse olla ratkaistavissa. Huolellinen pelaaminen parantaa silti mahdollisuuksia selvästi: avaa piilossa olevia kortteja, säästä tyhjiä sarakkeita äläkä tee automaattisia siirtoja vain siksi, että säännöt sallivat ne.